Tanssi

Opettele tanssimaan

Urheilu on aina hyväksi jokaisen keholle ja terveydelle. Tästä syystä jokaisen tulisi löytää itselleen sopiva laji, joka tuntuu miellyttävältä ja jota on kiva harrastaa.

Säännöllinen liikkuminen on yksi terveyden kulmakivistä. Se tekee ihmeitä mielelle ja keholle. Vielä enemmän ihmeitä se tekee silloin kun kyseessä on laji, josta oikeasti nauttii ja jonka harjoituksiin menee joka kerta uudelleen ja uudelleen innosta puhkuen. Tämä harrastus voi olla mikä tahansa ja usein oman lajin löytämiseen tarvitaan muutama kokeilukerta erilaisia lajeja. Tämä helpottaa valintaa ja voi olla varma mistä lajista tykkää. Tanssimisen opettelu on helppo aloittaa ja sen opetteluun on monia eri keinoja. Tanssi on myös erittäin monipuolinen ja hyvä urheilulaji. Jotkut haluavat mennä ohjatuille tanssitunneille, opetellakseen jonkin tietyn tanssilajin ja toiset taas opettelevat tanssimaan kuntosalien Zumba tunneilla. Molemmat vaihtoehdot ovat aivan yhtä hyviä, joten on itsestä kiinni, kummalla näistä tavoista haluaa tanssimisen aloittaa. Tai sitten jotkut haluavat opetella kotonaan rauhassa, vaikka Youtube videoiden avulla tai ihan vain tanssimalla musiikkiin tunteen mukaan. Näistä jokainen on loistava tapa opetella tanssimaan ja jokaisella tavalla on varmasti mahdollista kehittyä hyväksikin tanssijaksi. Tanssi kuitenkin perustuu pääasiassa oman kehon hallintaan, jota voi harjoitella monella eri tavalla. Kuitenkin, jos haluaa tulla erittäin hyväksi tanssijaksi ja päästä lavoille tanssimaan on usein tietyn lajin tanssitunnit tässä tilanteessa pakollisia. Tanssin opettelun aloittamiseen ei kuitenkaan ole minkäänlaista ikärajaa ja sen voi aloittaa ihan minkä ikäisenä tahansa.

Tanssi harrastuksena

Tanssi on yksi suosituista harrastuksista ja sen suosio on pysynyt jo monia vuosia. Tanssi on kansainvälinen keino ilmaista itseään ja sitä on harrastettu jo aikoja sitten, jopa kivikaudella erilaisten rituaalitanssien muodossa. Tanssin historia ylettyy melkein alkuun asti ihmiskunnan historiassa ja uusia tanssilajeja ja muotoja syntyy edelleenkin jatkuvasti. Tanssi on luova harrastus, jossa pelkkä mielikuvitus on rajana. Tanssista nauttii varmasti jokainen ainakin jossain muodossa, vaikka sitä ei kummemmin osaisikaan. Jokainen on varmasti joskus nähnyt tanssilattialla sen yhden henkilön, jonka tanssi ei ole ollut kovin hyvää, mutta näyttävän nauttivan siitä täydestä sydämestä. Tämä onkin yksi tanssin parhaista puolista, sinun ei tarvitse olla siinä hyvä ennenkuin voit nauttia sen tunteesta. Tanssiminen on tarkoitettu jokaiselle, ilman merkitystä siitä kuinka hyvä siinä on. Tanssilajeja on myös monia erilaisia, joten tanssin aloittamisessa kannattaa tutustua eri tyyleihin, jotta löytää sen oman tyylinsä. Usein tanssityylin valitseminen tapahtuu myös oman musiikkityylin mukaan, jolloin tanssilaji valitaan sen mukaan, että mihin musiikkiin tykkää eniten tanssia. Tietenkin on myös mahdollista valita monta eri tanssilajia, jolloin ei tarvitse tyytyä vain yhteen lajiin. Jos tanssista löytää intohimonsa, on silloin myös hyvin yleistä harrastaa montaa eri lajia kehittyäkseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Erilaisia tanssilajeja

Tanssilajeja on melkein loputtomasti ja osa niistä on länsimaalaisille jopa täysin tuntemattomia. Yleisimmät harrastus tanssilajit Suomessa ovat kuitenkin Hip Hop, nykytanssi,breakdance, baletti, salsa ja erilaiset paritanssilajit. Nykyään suosiotaan on myös nostanut tankotanssi, jolla aiemmin oli hieman kyseenalainen maine. Tankotanssi ei kuitenkaan maineensa mukaisesti ole yhdistettävissä strippaamiseen ja nämä kaksi tanssilajia ovat aivan erilaisioita. Tankotanssi on fyysisesti erittäin vaativa laji ja sen opetteluun tarvitaan paljon energiaa ja motivaatiota. Sen suosio on kuitenkin noussut muutamien vuosien aikana huimasti ja erityisesti nuoret naiset kiinnostuvat lajista jatkuvasti enemmän. Tankotanssi on yksi fyysisesti kehittävimmistä urheilulajeista, joten tämäkin on varmasti yksi syy sen suurelle kasvulle.

Erilaisia tanssilajeja