Suomen tanssiyhteisö elää ja voi hyvin. Alan harrastajien joukko on suuri ja mielenkiinto tanssia kohtaan on kasvanut, kiitos myös aktiiviselle järjestötoiminnalle.

Suomesta löytyy noin 1000 henkilöä, jotka voivat kutsua tanssia ammatikseen. He ovat koreografeja, tanssin opettajia ja ammattitanssijoita. Tanssin ammattilaisia valmistuu joka vuosi noin 80. Ammattitanssiryhmiäkin löytyy noin 50 kappaletta. Tämän joukon toiminnan organisointiin, ja etujen valvomiseen tarvitaan taustavoimia. Tanssin alalle onkin perustettu ammatillisia yhdistyksiä, ammattiliittoja sekä edunvalvontajärjestöjä. Valtio tukee niiden toimintaa vuosittain noin kuudella miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi Kansallisbaletti ja Helsinki Dance Company jakavat tukia, ja tanssijoilla on mahdollisuus hakea taiteilija- ja matka-apurahoja. Taiteen edistämiskeskus Taike järjestää kehittämisprojekteja, joihin myös tanssijärjestöt pääsevät osallisiksi. Järjestöt organisoivat kotimaassamme lukuisia tanssitapahtumia ja seminaareja, tehden näin työtä näkyvyyden parantamiseksi ja arvostuksen nostamiseksi. Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea. Vanhin ja perinteikkäin niistä on Kuopio Tanssii ja soi –festivaali, jota on juhlittu jo 50 peräkkäistä vuotta.

Tanssin tietopankki

Dance info Finland, eli Tanssin tietopankki, on yhdistyksille tärkeä elementti. Se kerää ja jakaa keskitetysti informaatiota koskien tanssin maailman uutisia. Tanssin tietopankki on asiantuntijaorganisaatio, jolla on 11 jäsenyhteisöä. Jäsenyhteisöt edustavat kattavasti tanssin alaa, koulutusta ja tutkimusta. Dance info Finlandin tärkeä missio on tehdä tanssikulttuurista näkyvämpää Suomessa, parantaa tanssin asemaa sekä lisätä sen yhteiskunnallista arvoa. Suomi on jaettu kymmeneen eri alueseen, joilla jokaisella on oma aluekeskus pyörittämään toimintaa paikallisella tasolla.

Tietopankki on myös merkittävässä roolissa Tanssin päivän syntymisessä. Tanssin päivää juhlitaan 29. huhtikuuta, joka on merkittävän tanssin teoreetikon ja koreografin Jean-Georges Noverren syntymäpäivä. Nykyään tapahtuma on kansainvälinen ja kestää koko viikon ajan. Tanssiviikolla järjestetään lukemattomia erilaisia tapahtumia, esityksiä ja gaaloja, joista pääsee nauttimaan myös suuri yleisö.

Tärkeitä järjestöjä

Finnish Dance Organisation FDO kattaa melko suuren osan Suomessa harrastettavista tanssilajeista. Se on jaettu neljään jaostoon: performing arts, street dance, latino show ja disco dance. Jokainen jaosto kehittää omaa aluettaan ja rakentaa kansainvälisiä suhteita. Liiton ansiosta näissä lajeissa pääsee kilpailemaan SM-tasolla. FDO edistää tanssitoimintaa Suomessa myös  jakamalla stipendejä ansioituneille tanssin opiskelijoille. Muun muassa kuuluisa koreografi Marco Bjurström on toiminut liiton puheenjohtajana (2006-2009). Kansanmusiikin ja -tanssin Edistämiskeskus keskittyy taas suomalaisen kulttuuriperinteen eteenpäin viemiseen. Se toimii yhdysliittona kaikille Suomen kansantanssin järjestöille. Liiton ansiosta kansanmusiikki ja –tanssiperinne voi hyvin ja nauttii suomalaisten arvostuksesta. Liitto jakaa joka vuosi Vuoden Wäinö –palkinnon henkilölle tai ryhmälle, joka on ansioitunut tämän taiteenlajin saralla. Melko tuore Etnogaala on myöskin Edistämiskeskuksen aikaansaannosta. Se on kansantanssiin- ja musiikkiin, sekä folkloristiseen kulttuuriin keskittyvä kotimainen tapahtuma. Suomen Tanssiurheiluliitto pitää huolen siitä, että tanssiurheilun kilpailutoiminta pysyy aktiivisena. Se on voittoa tavoittelematon, riippumaton järjestö, jonka tavoitteena on edistää tanssiurheilua ja hyvinvointia liikunnan avulla. Liitto on aktiivisesti mukana tukemassa lasten ja nuorten kasvua ja terveyttä, ja välittää tanssin kautta suvaitsevuutta ja tasa-arvoa. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja reilun pelin periaate. Suomen Tanssiurheiluliitto toimii yhdistävänä organisaationa kaikille suomalaisille tanssiurheilujärjestöille. Se tukee kilpatanssitoimintaa ja organisoi Suomen maajoukkueen toimintaa. Liitto haluaa antaa kaikille mahdollisuuden kilpailla omalla tasollaan,  ja auttaa kaikkein lahjakkaimpia heidän polullaan huippu-urheilun kärkeen.

Tärkeitä järjestöjä

Tanssiyhteisö on Suomessa hyvin organisoitunut, ja jokaiselle tasolle löytyy sopiva tukielin. Kehityssuunta on jatkuvasti ylöspäin. Tanssin opiskelijoille tarjotaan mahdollisuuksia eteenpäin kiipeämiseen, ja näin suomalainen tanssikulttuuri tulee varmasti näkymään myös kansainvälisellä tasolla aina vain enemmän.